Koulutus

Kuva: V-A Vuorinen.

Turun Meripelastusyhdistys Ry järjestää Suomen Meripelastusseura Ry:n koulutusjärjestelmän mukaista koulutusta miehistön jäsenilleen. Koulutuksen tavoite on varmistaa alustemme ja miehistöjen turvallisuus sekä tehokas toiminta kaikissa olosuhteissa. Miehistön koulutus alkaa tulokaskurssilla, jolla aloitteleva meripelastaja saa perustiedot turvallisesta työskentelystä meripelastusaluksella. Harjoittelijakoulutuksen jälkeen siirrytään aluksille hankkimaan kokemusta harjoittelijana sekä syvennetään osaamista kursseilla. Riittävän osaamistason saavuttaneelle harjoittelijalle myönnetään kansimiehen koulutustaso ja tämän jälkeen henkilö voi toimia meripelastusaluksen hälytysmiehistössä. 
 
Kansimiehen on mahdollista jatkaa kouluttautumistaan sekä valtakunnallisilla että alueellisilla kursseilla ja edetä aina aluksen päälliköksi asti. Koulutusjärjestelmä sisältää myös konepuolen koulutusta ja tekniikasta sekä koneista kiinnostuneilla meripelastajilla on mahdollista kouluttautua valtakunnallisilla konemies- ja konemestarikursseilla konepuolen osaajiksi ja toimia miehistötehtävien ohella mm. alusvastaavana sekä muissa alusten huolto ja kunnossapitotehtävissä.
 
Aktiivinen hälytysmiehistömme pitää osaamistaan yllä ja syventää taitojaan avovesikaudella viikoittain pidettävissä viikkoharjoituksissa maanantaisin sekä päivystysten ohessa järjestettävillä harjoituksilla. Viikkoharjoituskalenteri julkaistaan Messi-intranetin toimintakalenterissa ja harjoituksiin ilmoittaudutaan Messin kautta.
 
Mukaan mukaan toimintaan?
 
Haemme toimintaamme mukaan uusia meripelastajia syksyisin järjestettävän tulokashaun kautta. Mikäli kiinnostuit toiminnastamme ja haluat mukaan meripelastusaluksen miehistöön niin toimi seuraavasti:
 
  1. Täytä oheinen ”Haluan mukaan toimintaan”-lomake ”henkilöjäsenyys”-lomakkeen lisäksi (http://www.meripelastus.fi/fi/liittymislomake). Otamme sinuun yhteyttä syyskuun aikana. Kyseinen lomake ei ole jäsenhakemus ja miehistössä toimiminen edellyttää lisäksi paikallisyhdistyksen jäsenyyttä.
  2. Lähetämme syyskuun aikana kaikille em. lomakkeen 15.9. mennessä täyttäneille kutsun tulokasvalintapäivään. Toimi kutsun ohjeiden mukaan ja ilmoittaudu valintapäivään.
  3. Saavu paikalle kutsussa ilmoitettuna ajankohtana. Valintapäivä sisältää esittelyä toiminnastamme, haastattelun sekä pienen toiminnallisen osion. 
  4. Valitsemme tulokasvalintapäivään osallistuneista henkilöistä miehistötarpeemme mukaan uudet tulokkaat koulutukseen. Valinnan tulokset ilmoitetaan sähköpostitse viimeistään valintapäivää seuraavana päivänä. 
 
Koulutukseen valitut tulokkaat aloittavat koulutuksen jo syksyn aikana ja koulutus jatkuu talven yli aina kesään asti. Syksyn ja talven aikana koulutusta järjestetään 1-2 kertaa kuukaudessa ja keväämmällä useammin. Syksyn ja talven koulutukset ovat pääsääntöisesti arki-iltaisin ja keväällä sekä kesällä koulutuksia on lisäksi myös muutamina viikonloppuina.
 
 
Tervetuloa mukaan!
 
Koulutusvastaava
 
Tekninen toteutus: W3 Group